top of page

Hallituksen arvopohja


Hallituksen arvopohja tuli hyvin esille kesäteatteritapahtumassa, missä Perussuomalaiset potkaistiin hallituksesta ulos, lentäen. Hallituksen arvopohja, se perustuu valehteluun sekä köyhien ja työttömien kyykytykseen, ottamatta kantaa sote ja maakunta sekoiluun, se on kokonaan oma tarinansa. Kesäteatteritapahtuma jäänee suomalaiseen politiikan historiaan yhtenä suurena huijauksena, arvopohjahallituksena.

Mihin perustuu tämän arvopohjahallituksen arvot. Sen arvopohjaan kuuluu, etteivät vähäosaiset tarvitse miljoonaa ruoka-apuun. Arvopohjahallituksella on kyllä varaa laittomasti maassa oleskeleville, kun se lisäsi talousarvioon yli viisi miljoonaa sosiaalipalveluihin kunnille jaettavaksi. Arvopohjahallituksella ei riittänyt myötätuntoa myöskään 90-luvun lamavelallisille, kun perussuomalaiset esittivät heidän vapauttamistaan lopullisesti velkavankeudesta. Lamavelallisista keskustelu tuntuu olevan hankalaa, sivuutetaan, vaikka kauniisti puhutaan syrjäytymisen estämisestä, syrjäytyneistä, siis keistä?.

Arvopohjahallituksen työttömien aktiivimalli leikkaa työmarkkinatukea, peruspäivärahaa ja ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa lähes viisi prosenttia, ellei työtön edeltävien kolmen kuukauden aikana ole ollut riittävän monta päivää palkkatöissä, harjoittanut yritystoimintaa tai osallistunut työllistymistä edistäviin palveluihin. Missään ei oteta huomioon, onko ihmisillä mitään realistista mahdollisuutta työllistyä, on siinä arvopohjaa kerrassaan.

Arvopohjahallituksella ei riittänyt myötätuntoa edes raiskatuille. Seksuaalirikollisten rangaistusten koventamista arvopohjahallitus äänesti vastaan. Keskusteluun kyllä nostettiin seksuaalinen häirintä, mutta siihen se jäi, yhtä tapausta lukuun ottamatta.

Perussuomalaiseen paikallispolitiikkaan ei kuulu hallituksen arvopohja. Rovaniemellä Perussuomalainen valtuustoryhmä on jo toiseen kertaan peräkkäisinä vuosina esittänyt ylijäämä ruuan jakamista vähäosaisille, se muiden valtuustoryhmien hyväksymänä. Perussuomalaiseen arvopohjaan kuuluu kansallismielisyys ja kristillissosiaalisuus. Olemmehan ainoa puolue, joka vastustaa EU:n liittovaltiokehitystä, hallitsematonta maahanmuuttoa ja ennen kaikkea omakansa edellä, sitten muut, jos varaa on.

Arvopohjat itse kullakin.

 
 
 

Commentaires


Kaikki postit
Aikaisemmat blogit
Seuraa

© 2014 by Kalervo Björkbacka
 

bottom of page