Vallan ahneutta ja demokratian halveksuntaa
- Vaalit, kokoomus
- 13.3.2017
- 1 min käytetty lukemiseen

Vuoden 2012 kuntavaalien tuloksen mukaan Rovaniemen kaikki poliittiset puolueryhmät allekirjoittivat 13.12.2012 keskenään demokratiaa kunnioittaen sopimuksen, jolla jaettiin suhteellisesti puolueiden saamien äänien mukaan luottamuspaikat eri lautakuntiin ja kaupunginhallitukseen. Sopimuksen mukaan perussuomalaisille vahvistettiin kaksi hallituspaikkaa, 1 nais- ja 1 miespaikka.
Kuluvan valtuustokauden aikana perussuomalaisten kaupunginhallituksen jäsen Liisa Helin loikkasi kokoomuksen leiriin ja istuu yhä edelleen kaupunginhallituksessa. On yleisesti tiedossa ja puolueiden välisissä neuvotteluissa todettu, ettei loikkaukset saa vaikuttaa puolueiden välisiin valtasuhteisiin.
Perussuomalaisten valtuustoryhmä on esittänyt (19.2.2017) kokoomuksen valtuustoryhmälle, että Liisa Helin luopuu välittömästi kaupunginhallituksen jäsenyydestä ja perussuomalaiset esittää valtuustolle uuden perussuomalaisen nimeämistä kaupunginhallitukseen. Kokoomuksen valtuustoryhmä ei ole reagoinut esitykseen mitenkään. Ei myöskään Liisa Helin vaikka hän on sitoutunut paikastaan puolueloikkauksella luopumaan
Perussuomalaisten valtuustoryhmä vaatii kokoomuksen valtuustoryhmää kunnioittamaan sopimusta ja luovuttamaan loikkauksella siirtyneen hallituspaikan takaisin perussuomalaisille. Mikäli kokoomus ei suostu vaatimukseemme, niin se tarkoittanee sitä, että kokoomus ei kunnioita demokratian nimissä puolueiden yhteisesti allekirjoittamaa sopimusta, joka on voimassa 31.5.2017 saakka.
Perussuomalaisten mielestä kaikkien poliittisten ryhmien on syytä varoa tekemästä kokoomuslaisten kanssa mitään sopimuksia koska ne muuttuvat vallan ahneuden edessä arvottomiksi. Tällainen sopimuksen vastainen toiminta kokoomuslaisten taholta on luottamuksen ja demokratian halveksuntaa. Siksi saatamme tämän asian julkisesti kaupungin asukkaiden tietoisuuteen.
Kalervo Björkbacka (ps) valtuustoryhmän puheenjohtaja Jarmo Juntunen (ps) valtuustoryhmän varapuheenjohtaja
Comments