Rovaniemen kouluverkko, missä mennään
- Kalervo Björkbacka
- 5.3.2015
- 3 min käytetty lukemiseen
Rovaniemen kouluverkostosta on taas käyty keskustelua mediassa, niin lehdissä kuin somessakin. Muun muassa valtuutetut Reino Rissanen (sd) ja Leena Jääskeläinen (kok) ovat viimeksi kirjoittaneet lehtien mielipide sivuilla. Jääskeläinen olisi ja on ollut pitkään lakkauttamassa Muurolan lukiota, kustannuksiin vedoten, niin, Tilaliikelaitoksen laskelmiin, siis raha ennen lasten etua, no senhän porvarit osaa. Sitten syytetään meitä muita valtuutettuja saamattomuudesta päätöksen teossa, mikä todellakaan ei pidä paikkaansa.
Vuokriin viime vuoden syksyllä talousarvioon lisättiin huimat 4,6 M€ eli yhteensä yli 33 M€, kyllä tuolla summalla jotain pitäisi aikaan saada, jos ei muuta, niin ainakin takamus ylös penkistä ja töihin. Todellisuudessa Tilaliikelaitos tilaajana ja kaupungin Rakennusinfra tuottajana ovat saaneet sen aikaan, että ovat tuhonneet meidän omaisuuden lähes totaalisesti ja siihen ei riitä selitykseksi, että ei olisi ollut rahaa, vaan on tullut selväksi, että on puuttunut ammattitaito hoitaa kiinteistöjä asianmukaisesti. Itse en ole yhdenkään koulun lakkauttamisen kannalla ja tuntuukin olevan niin, että Tilaliikelaitos johtaa jo kouluverkkoakin, kun oli tilannut konsultilta lausunnon Rovaniemen kouluverkostosta sekä kiinteistöjen kunnosta ja arvosta.
Eniten itseäni kummastutti konsultin arvio koulujen kunnosta, Syväsen koulun kuntoarvio oli 55,6%, kun taas Sinetän vastaava arvo oli 75%, mehän tiedämmekin, mikä tilanne tänään on, Sinettä kiinni ja Syvänen jatkaa, Sinetän lasten puolesta olen surullinen. Tilaliikelaitoksen tilaaman konsultin esitys oli, että Oikaraisen, Kaukon, Hirvaan ja Meltauksen koulut lakkautetaan. Tilaliikelaitoksen johtaja heilui valtuuston korokkeella konsulttien kanssa, kuin konsanaan kaupunginjohtaja, niin hänhän kyllä haki aikanaan, olisiko miehellä haaveet seuraavaksi, kun Markkinakiinteistöjen toimitusjohtajan paikka meni sivu suun, oli pätevämpi hakija.
Tuntuu, että kiinteistöjä hoitava Tilaliikelaitos pullistelee itseään, kuin olisi herra talossa, mutta parempi olisi keskittyä vain niihin kiinteistöihin, kun ei taito riitä edes siihenkään. Tilataan konsultti tutkimaan ja arvioimaan kiinteistöjen arvon ja kunnon. Tämä konsultti kehui itseään, tietysti, ammattilaiseksi, siis niin päteväksi, että viime syksynä kiersi kaikki kaupungin kiinteistöt lähes kolmesataa, joitakin ihan sisältä tutkimalla, mutta pääsääntöisesti vain ulkokuorta vilkaisemalla kolmessa viikossa ja niin tämä ns. ammattilainen teki ”paprun” ja otti rahat.
Syväsenvaaran koulun asiasta, kiinteistön on tutkinut alan ammattilainen. WSP-Finland antoi lausunnon, että kiinteistö vaatisi välitöntä korjausta ja huoltoa, koska ne oli laiminlyöty, laajemmalla ja suppeammalla versiolla. No kiinteistöjen hoito on ollut jo vuosia retuperällä, ei ihme, että kouluissa kärsitään ilmanvaihdosta, Vaaranlammen remontin yhteydessä ammattimiehet huomasivat, että tuloilmakoneen remmit olivat katkenneet vuosia aiemmin, koska ne olivat rikkinäisinä ilmanvaihtokoneen pohjalla paksun pölyn peittämänä. Syväsen koululla perusvesipumppu oli rikkoutunut kaksi vuotta sitten ja se aiheutti vesivahingon kellarikerrokseen, moottori vaihdettiin, kun nousi häly koulun lakkauttamisesta, tahallaanko viivästytettiin vai eikö ole ammattitaitoista työnjohtoa infran puolella, siltä se vaikuttaa.
Tilaliikelaitos pitäisi välittömästi fuusioida Markkinakiinteistöön, vaikkakin veroja maksaen, koska mitä kauemmin se on liikelaitoksena, sen suuremmaksi vahingot nousevat.
Tästä Tilaliikelaitoksen tilaamasta kouluverkko tutkimuksesta sivistystoimenjohtaja sanoutui irti ja mainitsi, ettei koululautakunnalla ole mitään tekemistä koko tutkimuksen kanssa, mutta tottahan he kuuntelevat ns. ammattilaisen lausuntoa, niinhän eräskin sossu mainitsi, että he uskovat alanammattilaisia ennemmin, kuin todellisia ammattilaisia. Mainitsipa tämä samainen henkilö, että meikäläinen höpöttää omiaan, kun väitin koulun purkukustannuksien olevan miljoonia, ei pelkästään muutamaa satatuhatta, no hän ei toden näköisesti ymmärrä, että kiinteistöllä on aina jokin arvo, tuskin hänkään vapaaehtoisesti myöntää omankiinteistönsä arvoksi 0€. Olen Syväsen vanhempien kanssa samaa mieltä, että tärkeimpiin lautakuntiin pitäisi ensisijaisesti valita valtuutettuja, ei vara eikä varsinkaan ulkopuolisia, sillä he eivät kanna poliittista vastuuta päätöksistään.
Koulutuspuolen johtaja esitti vanhempain illassa Syväsen koululla syksyllä 2014, että koululautakunnalla on itsenäinen valta päättää kouluverkosta, se meni läpi jopa valtuustossa, kunnes itse aloin tutkimaan. Hallinto- ja johtosäännössä 2015 tosiaankin on kohta, jossa sanotaan, että toimialalautakunnilla on itsenäinen oikeus päättää verkostoista, muttei 2014 vuoden hallinto- ja johtosäännössä eli hän valehteli, siis näihinkö pitäisi meidän luottaa. Sanoin tälle samaiselle johtajalle viimesyys kesästä, että Syväsden koulu lakkautetaan vain minun kuolleen ruumiin yli ja sehän tarkoittaa sitä, että jos elän edes lähellekään isovanhempieni ikää, niin kauan saa odottaa.
Kaverin ohje oli se, ettei paperilla mitään aikaan saa, vaan on ryhdyttävä toimeen. Mitä kouluverkolle pitäisi tehdä, no ammattilaiset tutkimaan, missä kunnossa meidän kiinteistöt oikeasti on. Kykemättömät virkamiehet ja niiden tilaamat konsultit ei saa muuta aikaan, kuin menoja ja kiinteistöt rappeutuu. Näistä puhuttiin muidenkin puolueiden edustajien kanssa, mutta kiinostus loppui, kun meteli hiljeni, näinkö valtuutetut toimii, siltä valitettavasti vaikuttaa, herätys ehkä ensi vaalien edellä.

Comments