Sananvapautta, onko sitä


Yleensä, kun rajoitetaan sananvapautta, joka kohdistuu johonkin etniseen ryhmään, on ymmärrettävää. Jos kohteena on poliitikko ja kirjoitus ei suoraan loukkaa kohdetta, niin rajoitetaan sananvapautta. Käsittääkseni tämä oli käytössä Kekkosen aikana. Ei uskoisi, että elämme vuotta 2019. Jos kaikki loukkaantuu samalla tavalla, mitä on sananvapaus ja onko sitä. Kaikki alkoi noin vuosi sitten, kun sivustoani alettiin häiriköimään. Olin lähes 10-vuotta käyttänyt ahkerasti fb sivustoa, kirjoittanut lähes päivittäin eri asioista, jotka mieltäni askarrutti. Ihmettelin, että miksi sivustojani häirittiin, kunnes huomasin, kun aamukahvilla kirjoitin eräästä poliittisesta vastustajasta, odotti illalla joko postauksen tarkastus tai sitten julkaisuesto. Pahemmaksi tilanne meni, mitä lähemmäksi eduskuntavaalia tultiin. Kyseessä ei koskaan ollut rasistisesta tai loukkaavasta kirjoituksesta vaan ihan tavallisesta kannanotosta. Kaivettiin vanhoja kirjoituksia, jossa mainittiin sana ”ryssä”, ”rättipää” tai ”partalapsi”. Viimeisin politiikkaan ottamani kanta on alla olevissa kuvissa. Sain 3 päivän julkaisueston ja mistä syystä. Tämä kyseinen poliitikko kirjoitti omassa postauksessaan 22.10.2019 näin, ”Poliisin on toimittava, sillä perussuomalaisten kovasti puolustama Soldars of Odin menee liian pitkälle”. Kun päätin kirjoittaa alla olevassa kuvassa takaisin, järjestettiin julkaisuesto. Minulle ei edes perusteltu, mitä yhteisönormia rikoin. Siis poliitikon arvostelusta rangaistus. Kaikkiaan tälle vuodelle minulle on järjestetty poliittisella ajojahdilla kaikkiaan 130 päivää julkaisuestoa.

Sitten menikin kuukausi ja tulikin 30 päivän julkaisuesto. Tiesin, että tämän Brittiläisen kaverin nimi on kiellettyjen listalla. Olin kyllä kuullut, että tämä kaveri on tuonut esille muslimien aiheuttamia vahinkoja. Itselläni ei ollut mitään käsitystä, kuka tämä henkilö on. Katsoin Wikipediasta, kun julkaisuesto tuli ja minulle selvisi, mistä on kyse. Mutta miten tuo kuva loukkaa tai vahingoittaa ketään. Onko Hitlerin ja Stalinin nimien käyttäminen yhteisönormien vastainen.

Olenko siis julkaisut jotain vaarallisia asioita, kuten

  1. Terrorismi

  2. Järjestäytynyt viha

  3. Massa- tai sarjamurha

  4. Ihmiskauppa

  5. Järjestäytynyt rikollisuus tai väkivalta

Voitte itse päätellä ja määrittää, mikä uhka olen ollut.


0 katselukertaa

© 2014 by Kalervo Björkbacka

#jotainrajaa

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now