Empatia on rajaton, mutta resurssit rajalliset


Olen seurannut mielenkiinnolla kuntavaaliehdokkaiden kirjoittelua. Päällimmäisenä ovat nousseet esiin sisäilmaongelmat ja uimahalli. Sisäilmaongelmien korjausta minäkin pidän tietysti erittäin tärkeänä. Uimahalli on vienyt todellisen keskustelun siitä, että millä resursseilla näitä asioita oikein hoidetaan. Veroja on kyllä osattu korottaa ja viimeisimpänä kiinteistövero, joita me Perussuomalaiset olemme vastustaneet.

Ovatko verojen korotukset vaikuttaneet sisäilmaongelmien parantumiseen, no ei todellakaan, syömävelkaan ne ovat menneet.

Valtuusto päätti säilyttää tilaliikelaitoksen äänin 27 -32 perussuomalaisten ehdotuksesta. Vaihtoehtona oli taseyksikkö tai tilaliikelaitos. Tilaliikelaitokselle on varattu vuosittain budjetissa 5,5 miljoonaa rakennusten ongelmien korjaamiseen, mutta vuoden 2016 tilinpäätöksessä liikelaitos oli käyttänyt vain 4,4 miljoonaa korjauksiin. Tämä valtuusto teki päätöksen hallintosääntöön, että liikelaitoksen johtajan valitsee ja erottaa kaupunginhallitus, kun se aikaisemmin kuului liikelaitosten johtokunnalle. Samoin tehtiin liikelaitoksen investointien kanssa. Näissä täkeissä muutoksissa on vahva perussuomalaisten kädenjälki. Samalla hallintosääntöön lisättiin kohta, jossa tilaliikelaitos huolehtii, että tilat ovat terveelliset ja turvalliset. Näillä muutoksilla valtuusto voi paremmin valvoa, että investoinnit korjauksiin kohdennetaan oikein.

Meillä on pikaista korjausvelkaa 26 miljoonaa, joka tarkoittaa suurimmalta osin päiväkoteja ja kouluja. Vuosittain pitäisi budjetoida vähintään 7,5 miljoonaa tilaliikelaitokselle korjausvelan hoitoon, jotta korjausvelka ei kasvaisi. Mistä uusivaltuusto budjetoi nuo varat korjausinvestointeihin ja mistä budjetoidaan varat uimahallin remonttiin, jos sen pitää juurikin sijaita keskustassa. Uuden valtuuston pitää huolehtia siitä, että vuosikate riittää korjausinvestointeihin sekä poistoihin ja uutta velkaa otetaan vain ja ainoastaan uusinvestointeihin. Veronkorotukset ovat nyt ”tapissa”, joten uuden valtuuston tehtävä tulee olemaan todella haastava. Vaarannetaanko lastemme terveys ja tulevaisuus vain ja ainoastaan uimahallin sijainnilla?


0 katselukertaa

© 2014 by Kalervo Björkbacka

#jotainrajaa

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now