• Brexit

MISSÄ EU, SIELLÄ ONGELMA


On ollut ilo seurata aamusta alkaen keskustelua brexitistä. Nillittäjät syyttävät yli 17 miljoonaa brittiä ”väärin” äänestämisestä. Kansa on taas ”väärin” puhunut, joten pulinat pois ja katse tulevaisuuteen. EU kaatuu mahdottomuuteensa, kuten Neuvostoliitto -90 luvun alussa, vaikka maa sinnitteli yli 70 vuotta, EU:n ikä on lyhempi. Kun tästä liittymisestä äänestettiin Suomessa -94, ”väärin” äänestäneitä oli enemmän, kuin ”oikein” äänestäneitä Pohjois-Suomessa.

Euroopan neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk yrittää toivottomasti pitää yllä yhtenäisyyttä, ettei koko EU kaatuisi, se on lähinnä tuskallista puolustamista, tästä lähtee vyöry, jota ei pysäytetä. Kansan äänestystä on mietitty Hollannissa, Ranskassa ja Tanskassa, olisiko Suomenkin aika nyt. Mutta onhan pyrkimässä uusia maita, kuten Turkki, silläkö tämä onneton liittovaltio menisi eteenpäin, tuskin.

”Tämä on voitto tavallisille ihmisille, kunnollisille ihmisille, hyville ihmisille” sanoi Nigel Farage Brexit -äänestyksen jälkeen ja siitäkö lähti nillitys pitkin Eurooppaa liikkeelle. Yle on ollut todella hiljaa, vaikka muissa maissa on ollut pitkiä lähetyksiä aamusta lähtien, miksi? On selvää, että tämä kansan verovaroin ylläpitämä media on ollut järkyttyneessä tilassa, kun britit äänestivät ”väärin”. Muutama poliitikkokin on ottanut kantaa asiaan, kuten kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.).

”Populistin on tärkeää selvittää ensin tosiasiat, jonka jälkeen niitä voi vääristellä mielensä mukaan. Näin tekivät ne, jotka kampanjoivat brittien euroeron puolesta”. kirjoittaa kansanedustaja Mikko Kärnä. Kyllä populistit ovat selvittäneet tosiasiat, mitä Kärnä ei nyt voi hyväksyä. Farage on tehnyt pitkään työtä EU:ssa, joten hänellä populistinakin on varmaankin parempaa tietoa maansa asioista, kuin minulla tai Kärnällä.

”Olen itse sitä mieltä, että esimerkiksi Suomen ei olisi tullut aikanaan unioniin liittyä, mutta vastaavasti unionista eroaminen nyt olisi mittaluokaltaan aivan valtava virhe”, kirjoittaa Kärnä. Olen Kärnän kanssa samaa mieltä, kuten usea muukin kepulainen, että Suomen ei olisi tullut aikanaan unioniin liittyä. Se, että Suomen ero olisi mittaluokaltaan valtava virhe, on Kärnän oma päätelmä, johon en itse yhdy, olen täysin eri mieltä.

Faragen mukaan kriittinen suhtautuminen Euroopan unioniin ei enää ole marginaaliajattelua, vaan mielipide, jonka jakaa noin puolet Britannian kansasta. Faragen mukaan kriittisyys EU:ta kohtaan on kasvussa myös muissa unionimaissa. On aivan selvää, että kriittisyys on syystäkin Suomessa noussut unionia vastaan, koska kansanetu on ollut toissijainen EU:n etuja vastaan. Näistä on paljon esimerkkejä, kun EU:ssa suositellaan jotain asiaa, se kummasti rajan ylitettyään muuttuukin määräykseksi. On tullut esille myös valtavat byrokraattiset ongelmat hankaloittamassa maatalousyrittäjien toimintaa. Luulisi myös kepulaisen ajavan maatalousyrittäjien asiaa, mutta kun ollaan mallioppilas EU:ssa, ovat yrittäjät jääneet jalkoihin.

Maahanmuuttopolitiikka on täysin epäonnistunut, mikä on myös tuonut turvallisuusuhkan koko EU:n alueelle. Schengen sopimus on tuonut vain rikolliset, kerjäläiset ja halpatyövoiman, ei siis positiivista maahanmuuttoa Suomeen, kuten unioniin liityttyä kuviteltiin. En ihmettele, että kokoomus yrittää kynsinhampain pitää kiinni halpatyövoimasta ja sen mukanaan tuomista ongelmista.

Vihreät varmaankin ryhmänä ovat saaneet ajettua parhaiten asiansa EU:ssa läpi, sillä heillä on ollut hyvä yhteistyö muiden Euroopan vihreiden kanssa. Vihreillä on ollut todella hyvät lobbarit unionissa. Vihreät ovat samalla saaneet Suomalaisen teollisuuden ja energia alan polvilleen. Hyvänä esimerkkinä tuulivoiman ajaminen, rikkidirektiivit, hehkulamput etc. Kun mietitään hehkulamppua, sen teho on vaikka 60W ja kun rakennuksessa on 10 kappaletta hehkuja, se vastaa noin 10 neliön huoneen lämmitystä, kun lämpöteho katoaa, jollakin se on tuotettava. Rakennusten energiatodistus "höpötys" ja varsinkin nollaenergia talot ovat jo susia syntyessään, koska mitenpä Saksalainen voi kuvitella, mitkä pakkaset pohjoisen oloissa on.

Pääministeriltä kysyttiin, mitä hyvää EU on Suomelle tuonut, hyvin vähän oli pääministerillä asioita tuoda framille. EU puolustusyhteistyö oli ainoa, mutta todellisuudessa epäonnistunut, Ukraina on osa Eurooppaa ja se on täysin epäonnistunut. Suurin puolustus mahti poistuu, mitä jää jäljelle, ei yhtään mitään. EU on kriisissä, eikä sieltä ole tulossa mitään sellaista uudistusta, miksi Suomen tai muiden maiden mukana olo olisi järkevää. Venäjän pakotteet ovat syöneet vain Suomen vientiä, tämä on EU:lta todella epäonnistunutta politiikkaa.

Siis, kun mietin, mitä hyvää EU on meille tuonut, voin yhtyä pääministeriin olla vastaamatta yhtään mihinkään, koska unioini ei ole tuonut mitään hyvää mainittavaa, siispä seuraavaksi Fiexit.


0 katselukertaa

© 2014 by Kalervo Björkbacka

#jotainrajaa

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now