Kaukon koulun lakkautus


Kävin 9.5.2016 Kaukon koululla infotilaisuudessa koulun tilanteesta. Kysehän on Kaukon koulun lakkautuksesta 2017 syksyllä ja siitä syntyvistä säästöistä. Epäselväksi jälleen kerran jäi ne säästöt, mistä niitä syntyy. Tällä kertaa virkamies toimi oikein, ilmoitti lautakunnan kokouksen ajan kohdan, milloin asia päätetään, pyysi olemaan yhteydessä lautakunnanjäseniin, kertoi valitustien etc. Tässä tapauksessa toimittiin oikein, kun taas Oikaraisen koulun asiassa, infotilaisuushan pidettiin silloin, kun koulu oli jo lakkautettu ja siten myös päätös lainvoimainen. Mieleen tuli myös Syväsen koulu, infotilaisuudessa virkanainen uhosi, että lautakunnan päätös on lainvoimainen ja siihen ei kukaan pysty vaikuttamaan, koska hallintosääntö antaa vallan lautakunnalle päättää kouluverkostosta, mutta esitti asian vanhan hallintosäännön aikana, siis 2014 kun taas uusi hallintosääntö tuli voimaan seuraavana vuonna eli 1.1.2015.

Tosiaan, mitään selkeää säästöä ei pystytty esittämään. Kaavoituksella, mitä muun muassa Oikaraisen tapauksessa käytettiin aseena, tässä tapauksessa sillä ei enää ollutkaan merkitystä. Ainoa selkeä syy tuntuu olevan, että meitä päättäjiä syyllistetään kaupungin taloudellisesta tilasta ja näin me jarrutamme virkamiesten mielestä säästöyrityksiä ja rakenneuudistusta. Kaupunginjohtajahan on käyttänyt aikanaan yhdeksi säästökohteeksi Syväsen koulun lakkautusta, mutta ääni kellossa on muuttunut kovan vastustuksen myötä.

Kaukon koulun lakkautus siis toisi säästöjä, mutta mistä. Nyt vuodessa menee koulukyyditykseen noin 20´000 euroa ja kyyditettäviä 4 oppilasta. Kun koulu lakkautetaan ja kyyditettävien määrä nousee 44 oppilaaseen, voi keskimääräisellä laskennalla laskea kustannuksiksi 220´000 euroa. Kuinka paljon Kaukon koulun oppilaiden taksikyyditys tulee maksamaan, kun kaavoitus Metsäruusussa ja Paavalniemessä toteutuu vuoden päästä. Vuokra Kaukon koululla oli 2014 esitetyn laskennan mukaan 139´000 euroa, joka siirtyy siis kokonaan toiselle toimialalle eli tilaliikelaitokselle. Vanhemmille esitettiin vain ne pakolliset menot, sähkö, vesi ja lämmitys, mihin katoaa lähes satatuhatta euroa, ei suinkaan vuokria ole ”hihasta vedetty” vai tekeekö liikelaitos hurjaa bisnestä, koska voitto kulujen jälkeen olisi yli 50 prosenttia.

Kaukon koulun oppilas kulut vuodessa ovat 8´999 €/oppilas, kun kaupungin keskimääräinen kustannus on 8´136 €/oppilas. Koululle on rakennettu liikuntatilat ja luokka tiloja 2004 ja tämän rakennuksen kuntoarvio on 98,1 prosentti ja mäen päällä sijaitseva vanhakoulu, jota ei ole vielä pilattu on kuntoarvioltaan 77,8 prosenttia. Koulu rakennukset ovat siis todella hyvässä kunnossa ja ei ole mitään järkeä lakkauttaa kyläkoulua. Yleiskaavassa on myös Pöyliövaarakin otettu huomioon ja olisi todella kauniilla paikalla ja kaupunki voisi hyvin laajentua sinne käsin.

Vanhemmilla heräsi kysymys, onko rakennukset suunniteltu vuokrattavaksi esimerkiksi Luonalle vanhustenvastaanotto kodiksi tai vastaavaksi? Vanhemmat kysyivät oikeutetusti myös, onko Rovaniemi todellakin kylien kaupunki?. Voin vastata tähän, ei ole.


0 katselukertaa

© 2014 by Kalervo Björkbacka

#jotainrajaa

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now